torstai 28. kesäkuuta 2012

Arkkitehtuurista keskustellen

Uusi Arkkitehti-lehti (3/2012), jossa myös alla oleva tekstini Hiljaisuuden kappelista on julkaistu, on keskusteleva. Päätoimittaja Jorma Mukala on tuonut lehteen uuden elementin: ristiriitaiset näkemykset. Hän on pyytänyt kahdesta aiheesta, Hiljaisuuden kappelista ja arkkitehtuurin nykytilasta ("Missä mennään nyt"), tekstin usealta kirjoittajalta.

Hiljaisuuden kappelista Anni Vartola kirjoittaa happamammin kuin minä. "Kohotan puisen maljan hyvin miellyttävälle jumalakuvalle ja hengellisyyden tuotteistaneelle menestysinstituutiolle", hän piikittelee.

Ville Riikonen taas aloittaa siitä, mihin minä lopetan, mutta on täysin päinvastaista mieltä: "Kappeli on sommiteltu Kampin kaupunkitilaan onnistuneesti."

Eri näkökulmia nykytilaan
 
Vielä jännittävämpää hajontaa on nykyarkkitehtuurin tilanteen arvioinnissa. Tarja Nurmi nostaa esimerkeiksi "pintamuotien karikoita välttävistä" uusista rakennuksista Helsingin yliopiston kirjaston Kaisan (Anttinen Oiva Arkkitehdit), ALA-arkkitehtien kulttuurirakennuksen Kildenin Kristiansandissa Norjassa sekä Saamelaiskulttuurikeskuksen Sajoksen Inarissa (HALO Arkkitehdit). Itse olen nähnyt vain Kaisan, joka sai Kritiikin kannukset tänä vuonna ja on hieno sekä siinä, miten ottaa ympäristön huomioon, että siinä miten sopeutuu kirjavaan ympäristöönsä ja tuo siihen ja siitä jotain uutta.

Lauri Jääskeläisen mielestä suomalainen arkkitehtuuri ei ole nykyään enää niin kansainvälistä kuin mitä se oli 30-luvulta 70-luvulle. "Oma teesini on, että arkkitehtuuriimme olennaisesti kuulunut raikkaus ja keveys kannattaa nostaa uudestaan esiin." Hän arvelee toiveensa toteutuvan uusissa Kalasataman suunnitelmissa. Toivottavasti hän on oikeassa, itse olen epäilevämpi. Jääskeläinen on Helsingin rakennusvalvontaviraston päällikkö ja juristi.

Arkkitehtuuria opiskeleva Pekka Hänninen taas korostaa ekologiaa. "Suomessa energiatehokkuus on kuuma puheenaihe, mutta muutoin kestävyys ei vielä ole juurikaan heijastunut arkkitehtuuriin." "Nukummeko muutoksen suoman mahdollisuuden ohi?", kysyy Hänninen. 

Teemu Holopainen kirjoittaa arkkitehtuurin reunaehdoista. "... utopiat paremmasta elämästä - miten ihmiset eläisivät, viljelisivät ja istuisivat kahviloissa - ovat yhä läsnä, mutta niiden yhteys suunnitteluratkaisuihin on poikki. Jos tämä yhteys löytyisi, kaupunkisuunnittelun arkkitehtuuri voisi siirtyä nykyarkkitehtuurin tuolle puolen".Nurmi ja Holopainen ovat arkkitehtejä.

Väkinäisen konsensuksen loppu?

Ulkopuolisena, mutta kuitenkin arkkitehtuuria läheltä tiiviisti seuranneena, olen ollut huomaavinani vuosikymmenten varrella jonkinlaista pyrkimystä pakotettuun ja väkinäiseen konsensukseen arkkitehtikunnan keskuudessa. Ulkopuolelle on haluttu näyttää yhtenäiseltä, parempaa ympäristöä puolustavana ammattikuntana.

Tällaisen tilan ylläpito on minusta ollut jossain määrin valheellista ja tukahduttanut tervettä keskustelua arkkitehtuurista. Usein vain jo aktiivisen työn jättäneet arkkitehdit ovat uskaltaneet rehellisesti kritisoida ratkaisuja, ammatissa toimivat pelkäävät menettävänsä tilauksia, jos avaavat suunsa väärässä paikassa - sinänsä ymmärrettävää.

Arkkitehtuuri on pitkäjänteinen ja loputtomien kompromissien taiteenlaji. Lopputulokseen vaikuttavat arkkitehtien lisäksi tilaaja, rakennuttaja, kaavoittaja, joskus yleisökin... Arkkitehteihin istutetaan jo koulutusvaiheessa loputonta kärsivällisyyttä, valistushenkeä ja neuvotteluvalmiutta. Mutta todellisuus on kuitenkin ristiriitaisempi myös arkkitehtikunnan sisällä ja toisaalta, samaa rakennusta voidaan tarkastella monelta eri näkökannalta. Tervehdin siis ilolla sitä, että päätoimittaja Mukala haluaa tuoda todellisuuden erilaisine katsantokantoineen myös lehden palstoille.

2 kommenttia:

  1. Parahin Paula!

    - tervehdin kehitystä ilolla. Ja myös sitä, että arkkitehtuuriin kriittisesti ja kieli poskella suhtautuva mainio pilapiirtäjä Kari Kuosma on nyttemmin päässyt ARKKITEHTI-lehden sivuille. Hänen terävien arkkitehtuurihavaintojensa poistaminen Arkkitehtiuutisten vakiotavaran joukosta uuden pääsihteerin myötä olikin jokunen vuosi sitten jopa pieni skandaali.

    ARKKITEHTI-lehti on nyt ottanut sen linjan, että niinsanotusti saa vähän sanoa. SAFA puolestaan on alkanut muistuttaa enemmään yritystä, jossa on pikku hijaa unohdettu että se ei ole sitä vaan toiminnan tulisi kaikessa palvella jäsenkuntaa, tiedotuksesta alkaen, keskustellen ja tasapuolisesti. ARK:n päätoimittajan asema on onneksi kuitenkin melko itsenäinen.

    On kuitenkin arkkitehtienkin etu, jos ainakin yksi liiton julkaisu avautuu todellisuudelle eli sille, että ei ole vain yhtä totutta vaan todellisuudessakin on monia todellisuuksia. Olen iloinen kehityksestä, mutta liiton sisällä on edelleen oudot hierarkiansa, eikä arkkitehtuurin piirissä ja arkkitehtein kesken aina pelata puhtain säännöin.

    Monissa arkkitehtuurijulkaisuissa on jo aikaisemmin ollut tapana katsella rakennuksia eri kulmista, pyytää kirjoittamaan niistä eri kynin. a10, johon olen Suomen-kirjeenvaihtajana kirjoittanut jo useamman vuoden, seuraa koko Euroopan arkkitehtuuria hyvin moniäänisesti ja esittelee valtavirrasta poikkeavia ilmiöitä ja nostaa esiin uusia tekijöitä. Lehti virkistynee entuudestaan uuden päätoimittajan myötä.

    Asioista suoraan kirjoittamiseen ja monien konsensuksesta johtuvien tabujen purkamiseen ei Suomessa hevin ryhdy kukaan, jolla on omia lehmiä ojassa. Mukala joutuu kärjekkäämpiä kommmentteja pyytäessään tukeutumaan kirjoittajiin, joilla on vankkumaton asema tai joilla ei ole menetettävää, esimerkiksi toimeksiantojen suhteen.

    Jorma Mukala on siinäkin mielessä asiallinen päätoimittaja, että hän ei myöskään edellytä lehteen kirjoittajien olevan samaa mieltä hänen kanssaan, ei muokkaa kirjoituksia mieleisikseen "editoinnin" varjolla eikä pyri rajoittamaan toimittajien tai vapaina kirjoittajina toimivien kollegoittensa mahdollisuuksia - hyvien journalististen perussääntöjen puitteissa - kirjoitta arkkitehtuurista muihin kuin "omaan" lehteensä.

    Arkkitehtejakaan ei enää ainakaan avoimesti pelotella sillä, että materiaalia ja tietoja ei saisi antaa muille kuin Arkkitehti-lehdlle - ja jos annetaan, Arkkitehti-lehti ei julkaise. Ei-konsensus alkaa laajemmin myös siitä.

    Suunta on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin asiaa paljon laajemmin kuin SAFAa tai edes vain Arkkitehti-lehteä koskevana. Väkinäinen konsensus on ollut altavastaajan reaktiota, eräänlaista itsesensuuria. Ainoa asia, josta on yksimielisyys, on että halutaan parempaa, korkeatasoista ympäristöä. Mutta siihen se loppuukin. Uskon että koko ristiriitaisten pyrkimysten kirjon avoin esille tulo, läpinäkyvyys, edistäisi paremman ympäristön syntymistä eikä päinvastoin, kuten usein luullaan. Samanlaista altavastaajan konsensusta on ollut kuvataiteessa, mutta sekin on purkautumassa, ehkä osittain raadollisen Guggenheim-keskustelun johdosta...

      Poista