Jyrki Koulumies: Kohtalona Kostamus. Risto
Kangas-Ikkalan muistelmat, Siltala 2012, 224 s.
Kertomus Kostamuksen ja Svetogorskin
rakennushankkeista on sodanjälkeisen taloushistoriamme suuria vaiheita,
insinöörivetoisia miljardiprojekteja ja elementtiteollisuuden koekenttiä, joista arkkitehdit loistivat lähes
kokonaan poissaolollaan tai jos olivat mukana, eivät keränneet mainetta ja kunniaa. Olisiko elementtiteollisuudella niin hallitsevaa osuutta suomalaisessa rakentamisessa ilman kiireessä toteutettuja Kostamusta ja Svetogorskia?
Diplomi-insinööri Risto Kangas-Ikkala (s. 1937) oli hankkeita toteuttaneen Finn-Stroin toimitusjohtaja 70-luvun alusta vuoteen 1988.
Suomalaiset rakennusyhtiöt
(Polar, Haka, Insinöörityö, Palmberg, Puolimatka, Teräsbetoni ja YIT) perustivat Finn-Stroin 1972 alun perin
Svetogorskin teollisuusrakentamisen neuvotteluosapuoleksi ja toteuttajaksi. Sittemmin
Finn-Stroi toteutti Kostamuksen sekä joitakin teollisuusrakennuksia eri puolille
Neuvostoliittoa.
Kangas-Ikkala kertoilee kiihkottomasti
vaiheista, joita hän katseli aitiopaikalta.
Aikalaisille on saattanut jäädä kuva, että suuret hankkeet
Neuvostoliitossa olivat presidentti Kekkosen ansiota, mutta Kangas-Ikkalan
näkökulmasta poliitikot lähinnä häiritsivät neuvotteluja, joita molemmin puolin
hoitivat ammattimiehet.
Sopimusneuvotteluihin liittyi
kaikenlaista sopankeittoa, johon vuorineuvoskaarti sotki kauhansa ja mausteensa.
Nykynäkökulmasta esimerkiksi neuvottelujen vauhdittamiseksi Skanskalta ostettu
hämäystarjous näyttää jokseenkin epärehelliseltä.
"Osakkaat sopivat Skanskan kanssa, että suomalaiset maksavat 10 miljoonaa markkaa siitä, että Skanska tekee neuvostoliittolaisille selvästi suomalaisten tekemiä tarjouksia kalliimman tarjouksen", kertoo Kangas-Ikkala. Rikos taitaa olla vanhentunut?
”Maan tapa” eli rakennusalan vuorineuvosten politikointi ja hääräily vähän kaikessa, ei vähiten Kekkosen saunassa, saa jonkin verran uutta valaistusta Kangas-Ikkalan kertomuksista, joskin vaikuttaa, ettei hänkään vielä kerro ihan kaikkea, ja pöyristyttävimmätkin metkut hän kertoo kiihkotta.
"Osakkaat sopivat Skanskan kanssa, että suomalaiset maksavat 10 miljoonaa markkaa siitä, että Skanska tekee neuvostoliittolaisille selvästi suomalaisten tekemiä tarjouksia kalliimman tarjouksen", kertoo Kangas-Ikkala. Rikos taitaa olla vanhentunut?
”Maan tapa” eli rakennusalan vuorineuvosten politikointi ja hääräily vähän kaikessa, ei vähiten Kekkosen saunassa, saa jonkin verran uutta valaistusta Kangas-Ikkalan kertomuksista, joskin vaikuttaa, ettei hänkään vielä kerro ihan kaikkea, ja pöyristyttävimmätkin metkut hän kertoo kiihkotta.
Sivuseikkana Kangas-Ikkala
mainitsee esimerkiksi, kuinka tonttimaata hankittiin mm. Espoosta ja samalla
hoideltiin ”sopiva asemakaava”. "Onnistuminen tonttien hankinnassa kulki usein käsi kädessä puoluerahoituksen kanssa. (---) Se oli maan tapa." Niin varmaan järjestyi moni muukin kaava 60- ja
70 –luvuilla, ja seuraukset näkyvät ympärillämme.
nousuun ja vauhtisokeuteen 80-luvulla. Polar sai Forumin rakentamisen ilman kilpailua, Haka puolestaan Itäkeskuksen.
Vauhtisokeuden seuraukset
tiedämme, Finn-Stroin osakkaista ei ole monta yhtiötä jäljellä, eikä ole
voitoistakaan. Eikä syntynyt myöskään
rakennusyhteistyön traditiota, jota jatkaa rajanaapurin kanssa.
Harmittaa, ettei
kustannustoimittaja ole vaivautunut korjaamaan tekstistä kaksois-passiiveja ja
muita kielioppivirheitä.